Whiskas Facebook
Whiskas
UUTUUS Whiskas Bite & Chew
Kissan hampaat vaativat säännöllistä hoitoa

Kissanpennun hyvä hoito

Elämäänsä tyytyväinen terve kissanpentu tuo sinulle jatkuvaa iloa, samalla kun siitä kasvaa ja kehittyy terve aikuinen kissa! Elämä uuden kissanpennun kanssa on hauskaa ja jännittävää, mutta siihen kuuluu myös vastuu tulevan pennun hyvinvoinnista.

Kissakasvattajan tulee huolehtia oikeasta astutuskäytännöstä ja olla erityistarkka tiineen emän hoidossa sekä synnytyksestä pentujen kahteentoista ikä viikkoon saakka. Emän ja kollin madotukset ja rokotussuoja tulisi olla kunnossa. Kissanaaralla munasolut vapautuvat riittävän tiheiden ja useiden astutusten jälkeen. Tasapainoinen ruokinta koko tiineyden aikana on erittäin tärkeää tulevan pentueen kannalta.

0-6 vuorokautta
Pennuilla voimakas imemisrefleksi ja emänmaito antaa suojan kuuden viikonikään saakka. Silmät ja korvat vielä kiinni. Pennut ovat aktiivisia nukkuessaan. Tuntevat lämpötila erot. Voimakas tuntoaisti. Raapimisrefleksi 2-4 vuorokauden ikäisestä ja 3-4 vuorokauden ikäisestä lähtien alkavat etujalat toimia. Pentujen säännöllinen punnitus tarkeää riittävän painonlisäyksen varmistamiseksi. Mahdollinen lisäruokinta: jos emä ei syystä tai toisesta kykene hoitamaan pentuja tai maitoa ei riitä.

7-13 vuorokautta
Silmien refleksit kehittyvät ja silmät avutuvat 5-14 vuorokauden ikäisenä myös ulkokorvan käytävä avautuu. Liikekoordinaatio kehittyy.

14-20 vurokautta
Pennut alkavat liikkua ja kehon lämmönsäätely toimii. Hajuaisti kehittynyt.

21-27 vuorokautta
Pentu alkaa havainnoida ympäristöään. Kissanpentu kuulee, vetää kynnet sisään ja imemisrefleksi heikkenee. Lopullinen silmien väri. Tahdonalainen ulostaminen.

28-34 vuorokautta
Pentu alkaa opettelemaan hiekkalaatikolla käyntiä. Pentu liikkuu, kiipeilee ja kehon hallinta kehittyy. Kolmen ensimmäisen viikon ajan pennut nukkuvat 90% ajasta.

5-6 viikkoa
Pennut vilkkaita ja uteliaita. Mahdollinen perinnöllinen kuulovamma havaittavissa.

6-12 viikkoa
Pentujen sosiaalistamista. Pentujen käsittelyä. Mukavia “tutkimusmatkoja” ympäristöön ja totuttamista normaaliin elämään äänineen.

Pentu viestii tarpeistaan

Vaikka pentu ei osaakaan puhua, se osaa kyllä kertoa sinulle, mitä se haluaa. Kun se on väsynyt, se haukottelee. Kun sillä on nälkä, se hankaa itseään jalkaasi vasten ja naukuu. Kun se on hermostunut, se menee piiloon. Opit kyllä nopeasti tulkitsemaan pentusi viestintää.

Kun hoidat kissaasi päivittäin, huomaat ajoissa sairauden merkit ja helpotat myös käyntejä eläinlääkärin luona. Kissa kannattaakin totuttaa jo pentuna muutamiin hoitorutiineihin. Harjaa sitä päivittäin, tutki silmät, korvat, tassut ja suu. Leikkaa kynnet esim. kerran viikossa kissan omilla kynsisaksilla.

Käyttäydy aina rauhallisesti, kun hoidat kissaa. Äkilliset ja rajut liikkeet voivat säikäyttää sen. Pitele rimpuilevaa pentua näin:

  • Kannattele pentua yhdellä kädellä alhaalta päin.
  • Pidä pentua toisella kädellä rintaasi vasten. Muista olla hellä, mutta määrätietoinen.

Koti kuntoon

Ensivaikutelma on kissallekin tärkeä! Parasta onkin valmistaa koti kissaa varten jo ennen kuin lemmikki on saapunut. Pentu tarvitsee paljon unta, joten oma turvallinen peti, jossa se saa rauhassa nukkua, lepäillä ja seurata maailmanmenoa on tärkeä. Varaa riittävästi aikaa uuden perheenjäsenen vastaanottamiseen ja anna pennun tutustua uusiin kotinurkkiinsa omalla tavallaan – siinä missä yksi hyväksyy paikan aristelematta, toisella siihen voi mennä useita päiviä.

Kissojen elekieli on erilaista kuin koirien. Tyytyväinen ja leikkisä koira heiluttaa häntäänsä ja haroo sinua tassullaan. Kissalla samat eleet ovat vihamielisyyden ja ärtyisyyden merkkejä.
Ole siis tarkkana!

Älä koskaan ota alle 12-viikkoista kissanpentua! Emon täytyy rauhassa ehtiä opettaa pennuilleen riittävä määrä sosiaalisuutta sekä kissa- ja selviytymistapoja, ennen kuin ne ovat valmiita uuteen perheeseen. Pennut oppivat esimerkiksi hiekkalaatikon käytön emoltaan.

Muista nämä!

Kissallesi soveltuva kuljetuslaatikko ja siihen alusta. Tutussa kuljetuslaatikossa kissa matkaa ongelmitta niin eläinlääkäriin kuin lomamatkoille.
Pennulle sopivaa penturuokaa, josta se saa riittävästi kaikkia kasvuun tarvitsemiaan ravintoaineita. Huolehdi, että kotonasi on sekä kosteaa ruokaa kerta-annospusseina että kuivaruokaa.

Hiekkalaatikko, kissanhiekkaa, lapio hiekan puhdistukseen sekä ainoastaan hiekkalaatikon pesuun käytettävä harja. Selvitä hiekan hävittäminen asuinkuntasi jäteneuvojilta.Tukevat ja helposti puhdistettavat ruoka- ja vesiastiat. Muista pestä astiat joka päivä!

Turkin hoitoon tarvitset kamman tai harjan kissasi turkista riippuen. Kissan turkkia kannattaa hoitaa säännöllisesti. Samalla huomaat mahdolliset haavat tai ulkoloiset, esim. kesällä punkit.

Kissa tarvitsee myös virikkeitä, kuten leluja ja kiipeilytelineen energian purkamiseen. Kynsiminen on kissoille luontainen tapa, joten kannattaa hankkia kissalle oma raapimispuu. Kaikkein hauskinta pennulla on, kun leikit yhdessä sen kanssa.

Kissan ihon alle asennettava mikrosiru on elektroninen tunniste, jonka avulla saadaan selville esimerkiksi löydetyn kissan omistaja. Mikrosirun laittaa eläinlääkäri tai Suomen Kennelliiton hyväksymä siruttaja. Lisätietoa sirutuksesta saat Suomen Eläinsuojeluyhdistyksestä.

Vaara vaanii kotona:

  • Peitä sähköjohdot ja pistorasiat.
  • Pidä vaaralliset aineet ja lääkkeet turvallisessa paikassa.
  • Korjaa pikkutavarat esim. nastat, naulat, langat, narut ja kumilenkit talteen.
  • Sulje roska-astian ja wc:n kannet ja suojaa lieden levyt.
  • Varmista, ettei kissa pääse kuuman silitysraudan lähelle.
  • Mieti etukäteen, minne kissa voi piiloutua ja peitä kolot.
  • Muista jättää sen huoneen ovi auki, jossa hiekkalaatikko on.
  • Huolehdi, ettei kissa pääse karkaamaan parvekkeelle tai ulos.
  • Huolehdi, että kodissasi on vain turvallisia kasveja (tietoa vaarallisista aineista ja myrkyllisistä kasveista osoitteesta www.hus.fi/myrkytystietokeskus).

Kaupunkikissoja kannattaa pitää sisällä, parvekkeella tai pihalle rakennetussa tarhassa. Ulkona vapaana liikkuvaa kissaa uhkaavat monet vaarat ja se voi kadota. Jos aiot ulkoiluttaa kissaasi, totuta se ajoissa valjaisiin ja taluttimeen, niin ulkoilu sujuu turvallisesti ja vaivattomasti.

Opeta, mikä on sallittua ja mikä ei

Opeta kissallesi talon tavat ja määrittele rajat jo pienestä pitäen. Pentukissa oppii helpommin kielletyt ja sallitut asiat kuin omiin tapoihinsa tottunut aikuinen kissa. Pieni vesisuihkaus suihkepullosta tehostaa kieltoa, mutta muista, että eläin elää vain nykyhetkessä eikä myöhemmin ymmärrä kiukustumisen syytä. Opi tulkitsemaan kissasi liikkeitä ja käytöstä, niin ymmärrät myös sen mielenliikkeitä paremmin. Silloin yhteiselämänne sujuu mutkattomasti!

Pennulle penturuokaa

Pentujen ravintoaineiden tarve on moninkertainen verrattuna aikuisikään, eikä kotiruoka yksin riitä turvamaan riittävää ravinnonsaantia. Erityisesti pennuille suunnitelluissa valmisruuissa on kaikkia pennun tarvitsemia ravintoaineita riittävästi ja juuri oikeassa suhteessa. Lisäravinteita tai vitamiineja ei valmisruokiin saa itse lisätä kuin poikkeustapauksissa eläinlääkärin ohjeen mukaan. Penturuokaa on syytä tarjota koko ensimmäisen elinvuoden ajan. Lue lisää ruoasta erillisestä Whiskas -ruokaoppaasta.

Kissanpentu syö monta pientä ateriaa päivässä, koska sen vatsalaukku on vielä hyvin pieni.

Ruokintakertojen määrää vähennetään vähitellen kissan kasvaessa. Puolen vuoden ikäisestä alkaen kissa tulee toimeen kahdella kostealla aterialla, kunhan sillä on kuivaruokaa aina saatavilla. Vaihtelua kissasi ruokavalioon saat esimerkiksi lisäämällä ruoan sekaan porsaan- tai naudanlihaa pieninä paloina tai jauhettuna. Sisäelimiä voi tarjota kerran viikossa. Kissa on erittäin tarkka ruoan tuoreudesta ja tuoksusta. Laita kissalle kosteaa ruokaa tarjolle vain yhden aterian verran.

Näitä pentu tarvitsee

  • Valkuaisaineita, joista se saa leikkimiseen tarvitsemaansa energiaa.
  • Mineraaleja, jotka vahvistavat immuunijärjestelmää.
  • Kalsiumia, joka vahvistaa luustoa ja hampaita.
  • Vitamiineja riittävästi ja oikeassa suhteessa.

Kissalle vaarallisia ruoka-aineita

  • Raaka munanvalkuainen
  • Raaka järvikala
  • Ihmisten tonnikalavalmisteet
  • Sipuli
  • Kahvi, tee, suklaa
  • Lehmän maito
  • Luut
  • Viinirypäleet ja rusinat

Terveys

Tarkkaile pennun terveydentilaa. Kissat osaavat vaistomaisesti huolehtia itsestään aika hyvin. Normaalit rokotukset, madotukset, säännölliset käynnit eläinlääkärissä ja terveellinen ruokavalio riittävät yleensä varmistamaan, että kissa pysyy terveenä.

Leikki- tai ruokahaluttomuus, uneliaisuus tai jatkuva naukuminen voivat olla merkkejä siitä, että pennulla ei ole kaikki kunnossa. Oireiden pitkittyessä kannattaa käydä varmuuden vuoksi eläinlääkärillä. Vakavampia oireita ovat oksentelu tai ripuli, laihtuminen tai syömättömyys ja turkin tai silmien kunnon heikkeneminen. Näissä tapauksissa on syytä viedä pentu viivyttelemättä eläinlääkäriin.

Madotus ja rokotukset

Kissa voi saada sisäloistartunnan syömällä raakaa kalaa, jyrsijöitä tai lintuja. Pentukissa voi saada tartunnan jo emon maidon mukana. Kissanpennut madotetaan kahden viikon välein 10 viikon ikään asti ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein yksivuotiaaksi asti. Käytettäviä matolääkevalmisteita on hyvä vaihdella. Kissa voi saada myös ulkoloisia, esim. korvapunkkeja, syyhypunkkeja ja kirppuja. Jos epäilet loistartuntaa, on varminta käydä näyttämässä kissaa eläinlääkärille.

Kaikki kissat täytyy rokottaa tarttuvien tautien varalta. Kissanpennut saavat emonsa maidosta vasta-aineita niitä tauteja vastaan, jotka emo on sairastanut, tai mitä vastaan se on rokotettu. Suositellaan kasvattajan luona annettavaa varhaisrokotusta 8-9 viikon iässä ja vielä uusintaa ennen pentujen luovutusta uuteen kotiin.

Rokotteista ja niiden ajankohdasta kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa. Pidä päivystävän eläinlääkärin tiedot aina helposti saatavilla. Eläinlääkärit antavat neuvoja myös puhelimitse. Jos matkustat ulkomaille, kissa tarvitsee passin ja mikrosirun. Tarkista eläinlääkäriltä, mitä muita toimenpiteitä matkustaminen vaatii.

Mistä kissa kannattaisi hankkia?

Tutustu luotettaviin kasvattajiin ja eri rotuihin esimkerkiksi Kissaliiton kautta ja valitse juuri sinulle sopiva pörröinen perheenjäsen! Tai mikset ottaisi koditonta kissaa Suomen Eläinsuojeluyhdistykseltä?

www.kissaliitto.fi
Suomen Kissaliitto ry on valtakunnallinen järjestö, joka edistää kissaharrastusta ja erityisesti rotukissojen kasvatusta. Jäsenlehdessä on asiaa kissanhoidosta, haastatteluja sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista. Liiton verkkosivuilta saat tietoja jäseneduista, eri kissaroduista sekä myytävistä pennuista. Runsaasti linkkejä muille kiinnostaville kissasivustoille.

Suomen eläinsuojeluyhdistys
Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY tekee käytännön työtä eläinten olojen hyväksi eläinsuojeluvalvonnalla ja valistustyöllä. SEY on toiminut eläinten hyvinvoinnin puolesta jo 104 vuotta. Vuosittain noin 1000 kissaa löytää uuden kodin SEY:n avustuksella, ja Whiskas on mukana tukemassa yhdistyksen toimintaa.

<< takaisin